Ehdot leikkaukseen pääsylle
Painoindeksi yli 35.
Tämä numero ei ole lopullinen, vaan riippuu lähinnä potilaan aiemmasta maksimipainosta. Potilaita, joiden painoindeksi on matalampi (35 – 39), leikataan vain tapauksissa joissa heillä on joku vakava oheissairaus, esimerkiksi tyypin II diabetes tai korkea verenpaine. On suositeltava, että potilaat pudottaisivat ennen leikkausta 5 – 10 % ylipainostaan.
Ikä (yli 18 vuotta)
Leikattavien potilaiden iän pitäisi jäädä 18 ja 60 vuoden väliin. Yli 60-vuotisten potilaiden tapauksessa on leikkaus mahdollista, mutta se riippuu heidän yleiskunnostaan. Parasta on suorittaa leikkaus ennen oheissairauksien syntyä, jotta olisi mahdollista estää niiden kehitystä.
Potilaan tietoisuus ylipainosta ja elämäntapojen muuttamisen tarpeesta
Toisin sanoin potilaan on ymmärrettävä, että lihominen on krooninen sairaus ja leikkaus on sen ainoa hoito. Leikkaus on kuitenkin vain keino. Pysyvien ja tyydyttävien tulosten saavuttamiseksi on potilaan oltava valmis sekä elämäntapojensa että ruokailutottumuksiensa muuttamiseen. On suositeltava kokeilla ennen leikkausta kaikkia muita painonpudotuskeinoa ja jättää leikkaus viimeiseksi mahdollisuudeksi. Potilaan pitää olla sekä fyysisesti että henkisesti vahva, jotta hän pystyisi leikkauksen jälkeen kestämään muutoksia ja mahdollisia ongelmia.
Tupakointi ja alkoholi
Potilaiden pitäisi välttää kaksi viikkoa ennen leikkausta tupakointia ja käyttää tätä mahdollisuutta tupakoinnista luopumiseen. Alkoholiongelmista kärsiviä potilaita ei leikata.